Olen siirtynyt uuteen aikakauteen.
Hankin elämäni ensimmäisen uuden puhelimen. Taskunpohjaani koristaa vielä uutuuttaan kiiltävä Nokian E60.
Käsitin vasta eilen hankintani todellisen arvon.
Kannan maailmaa taskussani.
Tai ainakin verkottunutta osaa siitä.
Näyttö on tarkempi kuin silmäni. Halpisoperaattorin tarjous mahdollistaa rajattoman tietotulvan. Ei enää ikinä myöhästymisiä junasta, tuntemattomia englanninkielisiä ilmaisuja tai… mitään.
Nettiriippuvaisuus on täydellinen.
Teknologian pyhä henkion ottanut paikkansa elämäni toimintakyvyn ylläpitäjänä ja mahdollistajana.
Kaiken kruunaa bluetooth-näppis SU-8W.
Mikäs tässä on blogatessa.
Enää hiljaisuuteen ei käy tekosyyksi edes elämän kiireet. Pääsykokeisiinkin mennessä voi kirjoitella junassa aikansa kuluksi. Terassilla rentoutumisesta puhumattakaan.
Ei mullakaan hyvin mee.
Mielenkiintoista, miten parempaan elämänhallintaan pyrkiessään parhaimmatkin saavutukset ovat silkkoja Pyrrhoksen voittoja. Voitin taistelun, mutta hävisin sodan.
Kylmä hiki kohoaa pintaani ajatellessani sitä hetkeä, jolloin armas luurini hajoaa tai häviää.
Sitä saa, mitä tilaa.
