Elämäntavoista

Kirjoittamisen pitäisi olla elämäntapa.

Nyt, kun elämässäni on niin paljon muuta lukemista ja kirjoittamista, en tahdo enää löytää sijaa kirjoittaa blogiini. Tilaisuuden koettaessa mieleni on tyhjä ja tunnen olevani vain suurten itsestäänselvyyksien ääressä.

Ajankäyttövalinnoissani heijastuvat todelliset valintani, armotta.

Olen sitä, mitä teen.

En ole sitoutunut kirjoittamiseen niin paljoa kuin uskottelen itselleni. Ironista kyllä, haaveilen edelleen kirjoittamisesta. Niinkuin varmaan 99% blogaajista, haluaisin nähdä nimelläni kulkevan kirjan julkaistuna eräänä vaikka vähän harmaampanakin päivänä. Siinä sitä olisi piristystä kerrakseen.

Tarina on kuitenkin se sama vanha. Tietyn rajan jälkeen ei ole niinkään merkitystä sillä, onko luontainen lahjakkuus. Maaliin pääsevät ne, ketkä ovat valmiita näkemään vaivaa ja tekemään tarvittavan työn. Ahkeruus erottelee meistä ne, jotka tekevät sen mitä tarvitsee, ja vieläkin enemmän. Pää pystyssä.

Oma selkäni on lähinnä alkanut kumartua. 

Onko laiskuus elämäni määrittävä tekijä? Hyvätkin asiat saavat jäädä, jos ne alkavat työllistää liikaa?

En taida välittää miettiä enempää.