Elämän rakennusaineista

Olin syksyllä saatilla.

Vein erästä vieroitusoireista vapisevaa vanhan koulukunnan miestä öiselle hermosavuille. Juteltiin.

Oli ollut urheilumiehiä, mutta sitten oli olkapää pettänyt. Ajatteli nyt juttelevansa lääkärin kanssa, jos saisi ajan kiropraktikolle tai jopa ortopedille. Pääsisi taas jatkamaan harrastusta. Tupakka yskitti.

Kyyryssä tolppaan nojaava kaveri näytti pieneltä, jotenkin läpikuultavalta. Ikää oli runsaat puoli vuosisataa.Kasvojen syvät uurteet kertoivat menneestä elämästä. Paperit kertoivat oman näkökulmansa.

Sitä jäi miettimään elämän pienuutta. Elämän merkittäviksi muodostuvia asioita ei välttämättä hahmota edeltä käsin. Valmennus… kasvatus, koulutus, jota saamme tuntuu keskittyvän elämän suuriin valintoihin. 

…Mistä on hyvä hankkia asunto.

…Mihin kannattaa mennä kouluun.

…Mitä harrastuksia aloittaa.

…Mihin opiskelemaan.

…Minkälaista työuraa kannattaa suunnitella.

…Mihin asioihin kiinnittää huomiota puolisoa valitessa.

…Minkälainen auto ja asunto hankkia.

…Mitä puoluetta äänestää.

…Miten suhtautua ilmastonmuutokseen ja niin edelleen.

Tiedämme myös, miten menestyä sosiaalisessa pelissä, saada ystäviä ja kohdella vihamiehiä. Opimme, mitkä asiat ovat tavoiteltavampia kuin toiset.

Tavoitteet ja niiden välietapit jäsentyvät opitun varaan. Oman elämämme sankaritarina rakentuu pala palalta, luoden kuvan elämänpolusta, jonka koemme tavoittelemisen arvoiseksi. Elämän rakennuspalikoita miettiessä huomio kiinnittyy helpommin havaittaviin asioihin.Rakentuuko elämämme kuitenkin jostain aivan muusta?

Pienistä arkisista valinnoista.

…Teen tämän vielä yhden kerran, sitten en enempää.

…Nyt tällä kertaa en viitsi, ensi kerralla sitten.

…Soitan vaikka myöhemmin. 

…Katson vielä hetken, jos sieltä tulisi jotain parempaa.

Eri asioissa tulee raja aina jossain vastaan, jonka jälkeen yrittäminen saa riittää. Alkaa tyytyminen ja sopeutuminen. Se on tärkeää, sillä ilman sitä ei olisi levon eikä rauhan hetkeä. Toisaalta pitää voida todeta tilanteen olevan juuri täydellinen.

Mutta tilanteeseen tyytymiseen sisältyy suuri vaara itsepetoksesta. Onko tilanne oikeasti hyvä? Vai onko kyse vain hetken helpotuksesta, suuremman ongelman väistämisestä?

Itseltään voi juosta karkuun, maailmalta ei. Kasvot, ruumis kertovat eletystä elämästä. 

Jos ruumis on särkynyt, miten on sydämen laita?