Opiskelut, työ, vapaa-ehtoistoiminta, harrastukset…
Minun pitäisi kirjoittaa kirjoittamasta päästyäni. Aika heikkoa on kyllä vielä pidellyt.
Työt seisovat ja rästejä syntyy. Omatunto kolkuttaa, mutta karaistunut parkkinahkani ei enää vähästä värähdä. Laimea tympeys on lähinnä pintaa puljaava mielentila.
Silti kuin joku perverssi piilohimo alkaa näppäimistöni hiipiä mieleeni. Puolijäykkien joustinnappien painelu kiihtyvään tahtiin alkaa kutkutella mieltäni ja houkuttelee minua suloisiin saloihinsa.
Luo maailma, vaikka kaksi. Taiteilija-apuraha kaupan päälle. Tai vaikka tutkijanpesti. Visiot vilistävät silmissäni. Onneksi niistä ei joudu verolle.
Miten sitä osaakin olla niin luova mielikuvissaan.
Kun ei työ maita, sitä pitää kokea itsensä Kuninkaaksi vaikka väkisin.
Olen viime aikoina joutunut kirjoittamaan tilanteissa, joissa pelkkä tekstintuotto ei riitä. Pitää olla myös lukenut. Kiireessä lukemattomuutta voi yrittää kompensoida kirjoittamisella.
Ehkä osaa nettikansasta tekstini riittäisi vakuuttamaan. Vähänkin kirjaston käyttöä hallitsevaa, ei.
Odotan sitä flowta, joka kantaisi minut vuoroin pakolliseen, vuoroin omaehtoiseen työskentelyyn. Mikäs tässä mietiskellä, jäitä poltella.
Alkukiri oli kova, lopussa laahaa lahje. Valinnan vaikeus on vanha valitus.
Mitä sitä murehtimaan.
Puritaanis-tieteellinen tekstintuotto syväluotaavine taustoituksineen, vai spontaani mielihyvähakuinen pseudoterapeuttinen luova kirjoittaminen?
Kruuna vai klaava?
