Edellinen kuukausi on ollut eräs elämäni mielenkiintoisimmista. Samalla myös eräs turhauttavimmista ja väsyttävimmistä.
Elämäni on mennyt varsin kupperiskeikkaa suuntaan, jota jo pitkään olen toivonut, ja samalla pelännyt. Kaivattu, mutta hallitsemattomalla nopeudella eteen tullut vaihtoehto elämän uudelleenjärjestämisestä on haaste paremmallekin elämäntapataiturille.
Uusien mahdollisuuksien avautuminen kutsuu kasvamaan. Aikaisempi kituuttaminen saa väistyä, kun näköalattomuus muuttuu uudeksi aluksi.
Onko hinta kuitenkin liian kova? Elintason lasku, työuralta sivuun jääminen, suuntautuminen abstraktille tieteenalalle, asunnosta luopuminen ja omasta rakkaasta erilleen muuttaminen ovat joitain niistä valinnoista joiden kanssa olen painiskellut. Kaiken lisäksi aikataulu on ollut yhtä hässäkkää muuttoineen ja ennakoitua aikaisempine töiden loppuunsaattamisineen. Seuraajan perehdytyskin jäi lähinnä kauniiksi ajatukseksi.
Silti suunta on selvä. Kehittymismahdollisuuksista luopuminen tässä vaiheessa johtaisi kestämättömään turhautumiseen.
Siitä on jo kokemusta riittävästi.
“When there´s a will, there´s a way. Let´s go!” – Roméo Dallaire
